​FiBANin ja Ruben Moringin (Åbo Hanken) yhdessä tekemä tutkimus on ensimmäinen laaja selvitys aktiivisten suomalaisten bisnesenkelien tekemien sijoitusten kannattavuudesta. Kyselyyn vastasivat ensisijaisesti aktiiviset bisnesenkelit, jotka tekevät startup-sijoituksia päätoimisesti. Exitien rooli on keskeinen ammattimaisesti toimiville enkeleille ja ylläpitää kiinnostusta startup-sijoittamiseen.

Kyselyyn vastasi 40 FiBANin bisnesenkeliä, jotka olivat tehneet yhteensä 126 exitiä. Selvityksessä mitattiin sisäistä korkoa (Internal Rate of Return, IRR), joka suhteuttaa kannattavuuden koko sijoituksen elinkaarelle. Selvitys on kansainvälisesti merkittävä ja maailmalla tunnetaan aiemmin vain kaksi vastaavaa tutkimusta Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta.

Tuloksena saatiin exitien sisäiseksi vuosikoroksi 25% ja voittokertoimeksi 3,75. Tuloksesta voidaan tulkita, että Suomessa erityisesti aktiivisten bisnesenkelien tekemien irtaantumisten tuottoaste on erinomainen. Yli puolet (54%) raportoiduista exiteistä olivat kuitenkin tappiollisia, joka on linjassa bisnesenkelisijoitusten yleiseen riskitasoon.

Tilastoissa ei ollut mukana irtautumista ns. “yksisarvisesta” ja mukana oli vain yksi pörssilistautuminen. Tästä voidaan tulkita, että myös pienemmillä exiteillä voidaan tehdä hyviä tuloksia. Sijoituskohteen pitoaika oli Suomessa pidempi kuin kansainvälisesti, keskimäärin 5,5 vuotta. Bisnesenkelit olivat myös erittäin aktiivisia sijoituskohteissaan ja käyttivät keskimäärin 28 tuntia kuukaudessa (mediaani 10h) yhdessä yrityksen kanssa.

[ngg src=”galleries” ids=”16″ display=”basic_imagebrowser”]

“Tehty selvitys on eriomainen aloite lisätä ymmärrystä enkelisijoitusten kannattavuudesta ja verrata toimintaa kansainvälisesti. Tulokset näyttävät siinä suhteessa erinomaisilta. Vaikka yrittäjän tehtävä ei ole aktiivisesti miettiä miten irtautua yrityksestä, usealle alkuvaiheen sijoittajalle tämä on asia, jota pitää kuitenkin suunnitella.” täsmentää Torsti Tenhunen, FiBANin hallituksen puheenjohtaja.

“On mielenkiintoista verrata omien sijoitus-exitien tulosta tehtyyn selvitykseen ja omalla kohdallani onnistumisprosentti on kasvanut kokemuksen ja verkoston myötä. Kokemukseni mukaan myös useimmat exitin tehneistä tekevät uusia startup-sijoituksia.” kertoo Riku Asikainen, Euroopan bisnesenkeliverkosto EBANin varapuheenjohtaja.

Vaikka tuotot ovat erinomaisia, on tärkeää huomioida sijoitusten korkea riski. Positiivisten exitien todennäköisyyttä edistää kommenttien perusteella sijoittajien kokemus ja aktiivisuus startup-kentällä.​

​Bisnesenkeli voi edistää exitin tuottavuutta muun muassa seuraavilla tavoilla:

  1. Hajauta sijoitukset useampaan kohteeseen ja sijoita yhdessä muiden kanssa
  2. Varaudu pitkään irtautumisaikaan
  3. Arvioi potentiaalinen exit-kanava jo sijoituksen aikana
  4. Määritä itsellesi yläraja sijoituksiin käytettävissä olevasta varallisuudesta
  5. Valmistaudu tekemään kovasti töitä sijoituskohteessa

FiBAN tulee tekemään ja kehittämään IRR-selvitystä myös jatkossa, tavoitteena nostaa Suomi maailman johtavaksi maaksi, joka vertaa yritysdataa aktiiviseen bisnesenkelitoimintaan.

​Määritteet

  • Bisnesenkeli
    Yksityishenkilö joka sijoittaa omaa aikaansa, verkostojaan ja varallisuuttaan listaamattomiin, potentiaalisiin kasvuyrityksiin.
  • Irtaantuminen (Exit)
    Yksityissijoittaja saa startup-sijoituksistaan pääosan tuotoista irtautuessaan startup-yrityksestä, eli ns. exitissä.   
  • IRR (Internal Rate of Return eli sisäinen korko)
    IRR on yleisesti käytetty mittari eri sijoitusvaihtoehtojen vertailemiseen. Sisäinen korko on se korko, jolla diskontattujen kassavirtojen nykyarvo on nolla.