Finnish Business Angels Network (FiBAN) on ollut perustamisestaan asti, joulukuusta 2010 lähtien, tärkeässä osassa Pohjoismaiden ja Baltian enkelisijoitustoiminnan aktivoimisessa. Enkelisijoittajat ovat yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat omaa varallisuuttaan aikaisen vaiheen kasvuyrityksiin. Pohjoismaiden ja Baltian maiden sisämarkkinoiden pienuus ja hankevirran määrä luovat tarpeen kansainväliselle yhteistyölle. Tämän lisäksi aloittelevat enkelisijoittajat suosivat sijoittamista ryhmässä, eli syndikaatilta. Syndikaatissa on usein kattavaa osaamista startupsijoittamisen teknisistä puolista sekä kykyä arvioida startupien kasvupotentiaalia.
 
Kansainvälisen yhteistyön ja -sijoittamisen vahvistamiseksi, FiBAN osallistui yhdessä Danish Business Angels Network (DanBAN), Estonian Business Angels Network (EstBAN) sekä Business Angels Network Norway (BAN Norway) -järjestöjen kanssa Euroopan komission rahoittamaan Horizon2020 -projektiin, Nordic Angel Program (NAP) -nimiseen enkelien koulutus- ja sijoitusohjelmaan. Ohjelman tavoitteena oli kouluttaa enkelisijoittajia, mahdollistaa syndikointi rajojen yli, sekä tukea startupeja saamaan enkelirahoitusta. Ohjelma alkoi tammikuussa 2018 ja päättyi kahden vuoden jälkeen suureen startupien ja bisnesenkelien yhteistilaisuuteen Tallinnassa joulukuussa 2019.
 
Kansainvälisten sijoitusten määrä historiallisen suuri bisnesenkelikierroksilla
 
NAP-ohjelmaan osallistui 400 sijoittajaa, joista 123 osallistui useampaan kierrokseen. Näiden joukossa oli sijoittajia monista eri taustoista: ensimmäistä startup-sijoitustaan tekeviä, kokeneita enkelisijoittajia, sekä merkittävä määrä kansainvälisiä sijoittajia. Kansainvälisiä sijoittajia osallistui muun muassa Yhdysvalloista, Venäjältä, Belgiasta, sekä Pohjoismaista ja Baltiasta. Suomen NAP -ohjelmaan osallistui yhteensä 55 sijoittajaa, joista 15 oli kansainvälisiä sijoittajia. Suomen ohjelman sijoittajat sijoittivat yhteensä 615 000€ kolmeen startupiin 731 hakijan joukosta. Kaksi yrityksistä oli suomalaista, yksi virolainen. Startupeja haettiin ohjelmaan yhteistyössä Arctic15 ja Slush -tapahtumien kanssa.

Yhteensä kansainvälisiä sijoituksia tehtiin 115, joka on poikkeuksellisen suuri määrä enkelikierroksilla. Kansainväliset sijoittajat mahdollistavat startupille linkin uusille markkinoille, joka voi olla itse sijoitusta tärkeämpi vetoapu globaalia kasvua hakevalle kasvuyritykselle. Yrittäjät eivät ole ainoita, jotka hyötyvät kansainvälisistä sijoittajista. ”NAP syndikaatissa oli muun muassa norjalaisia sijoittajia, jotka ovat olleet todella arvokkaita kontakteja yhteissijoituksemme jälkeenkin”, kommentoi Pia Kantola, yksi Suomen NAP sijoittajista.

Kansainvälisesti aktiivisten bisnesenkelien rooli on kasvamassa. FiBANin hallituksen puheenjohtaja ja NAP -ohjelmaan lead enkelinä osallistunut Reima Linnanvirta toteaa: “Enkelisijoittajalle on arvokasta katsoa myös oman kotimarkkinan ulkopuolelle. Yhtäältä Suomi on pieni markkina ja kansainvälinen sijoittajaverkosto helpottaa parempien kontaktien tarjoamisen startupeille tulevilla rahoituskierroksilla. Toisaalta ymmärrys eri maista tulevien startupien vahvuuksista ja heikkouksista helpottaa arvioimaan kotimaisten startupien kilpailuvahvuuksia kansainvälisillä markkinoilla.” 
 
Koulutetut bisnesenkelit hyödyttävät suomalaisia startupeja 
 
NAP -ohjelman vaikutus tunnustettiin jo kesällä 2019, jolloin se palkittiin maailman suurimman enkeliverkostojen kattojärjestön EBANin toimesta: “Best in Globally Engaging the Early Stage Investment and Entrepreneurial Ecosystem in 2018”. Suurin kerroinvaikutus nähdään kuitenkin vasta tulevaisuudessa. “Pohjoismaissa ja Baltiassa on nyt 400 kokenutta sijoittajaa lisää, joilla on tietotaitoa ja halukkuutta sijoittaa startupeihin sekä kotimaassaan että ulkomailla. Tämä tulee varmasti näkymään positiivisena tuloksena suomalaisten startupien mahdollisuuksissa kerätä isompia, kansainvälisempiä enkelikierroksia”, summaa NAP-ohjelmaa Suomessa johtanut Reetta Ilo, FiBANin kansainvälisten asioiden päällikkö.